Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä. Näytä kaikki tekstit

2. elokuuta 2016

Pizza

Big Green Egg muuntautuu pizzauuniksi pienellä vaivalla ja arkinen herkku saa pienen nostatuksen rapeasta pohjasta, joka on kuin kiviarinauunissa paistettu. Pizzahifistelyynkin voi toki käyttää aikaa vaikka kuinka, mutta meillä on toimivaksi todettu seuraava simppeli prosessi:

Pizzataikinan olen tehnyt itse tätä ohjetta käyttäen. Niin, se on tosiaan pita-leipätaikinan ohje, mutta samalla taikinalla olen pizzat pyöräyttänyt ja hyvin on toiminut. Taikinasta tulee helposti neljä n. 24 cm halkaisijaltaan olevaa pizzaa tai vaihtoehtoisesti 8 reilun kokoista pitaleipää. Yleensä meillä käytetään puolet taikinasta pizzaan ja loppu kääritään kelmuun ja laitetaan jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja pitaleipien vuoroa. Grillissä taikina toimii hyvin myös ihan grillileipäsenä, eli jos ei pitaleivän kaulitseminen ja leivontakiven lämmitys nappaa, valmistuvat leipäset grillissäkin muun aterian ohessa.

Taikinan nousemista odotellessa onkin hyvä aika lähteä sytyttelemään Big Green Eggiä. Pesä täyteen hiiliä ja sytytys kolmesta kohdasta, ei savustuspuita tällä kerralla mukaan. ConveGGtor aseetaan paikalleen jalat alaspäin, kun hiilet ovat syttyneet. Pizzakivi pitää saada ajoissa kuumenemaan, joten se on hyvä viritellä mukaan samaan aikaan ConvEGGtorin kanssa. Kivi pitäisi mahdollisuuksien mukaan saada nostettua ylös lähelle kupua, jotta Eggin kiertoilmaominaisuudesta saadaan täysi hyöty irti ja jotta pizzapohja ei ole liian lähellä lämmönlähdettä. Kiveä ei siis kannata koskaan laittaa suoraan ConvEGGtorin päälle, vaikka sellaisiakin ohjeita näkyy. Tuloksena voi olla pohjasta palanut lätty. Meillä korokkeen virkaa toimitti joskus mikroaaltouunin mukana tullu grilliritilä, jolle en ole ennen keksinyt minkäänlaista käyttöä. Yhtä hyvin voisi käyttää mitä muuta kuumuutta kestävää materiaalia, esimerkiksi tiiliä tai muita samansuuruisia kiviä, hätätapauksessa vaikka foliopalloja tai kasaan taiteltuja foliovuokia.

Lämmön saa nostaa vajaaseen 300 asteeseen. Meillä oli pieniä haasteita uusien hiilien kanssa (niistä lisää myöhemmin), mutta n. 275 asteen tienoille päästiin oikealla näkyvillä asetuksilla. Yhden pizzan paistoajaksi riitti n. 6-8 minuuttia, joten kovin kauas ei kannata grillin luota lähteä.

Pizzatäytteitä valitessa vain taivas on rajana. Tässä edustuksena kylmäsavu possu, auramuru ja ananas gouda-juustolla ja Koskenlaskia Ruoka -kastikkeella ryyditettynä.





28. kesäkuuta 2016

Lisävarusteet

Mitä lisävarusteita Egg tarvitsee?

Ensin tietenkin perusjutut, joita ilman ei kannata kaupasta lähteä:

-tulitikut ja sytytyspalat, sytytysnestettä ei saa käyttää

-hiilet: pelasimme varman päälle ja ostimme Eggin omia hiiliä. Kallista tavaraa, mutta ollut hintansa väärti. Hiilistä varmaan lisäpostauksia jossain vaiheessa. Jätä briketit hyllyyn!

-jalusta: Eggiä ei saa istuttaa palavan materiaalin päälle ilman alustaa, joten suoraan hankintaan jonkinlainen teline tai taso, johon Eggin voi istuttaa. Suomen valikoima tämän suhteen ei ole kovin kattava, joten me tyydyimme suosiolla BGE:n omaan pyörälliseen telineeseen.


Näiden perustarvikkeiden lisäksi ehdottomasti tärkein ja heti hankittava lisäosa on ConvEGGtor, eli keraaminen taso, jolla Big Green Egg muuntautuu grillistä savustimeksi tai uuniksi. Toimintaperiaate on se, että taso estää suoran lämmön grillausritilän alapuolelta ja kierrättää sen grillin kuvun kautta. On jopa hieman hassua, ettei tämä osa sisälly alkuperäiseen pakettiin, niin oleellinen se kuitenkin on monikäyttöisyyden kannalta. Hankintabudjettiin kannattaa siis alusta alkaen laskea myös tämä ConvEGGtor (joka myös plate setter -nimellä tunnetaan).

Näiden pakollisten hankintojen jälkeen lisäosaviidakkolle ei loppua näy ja hifistellä voi vaikka kuinka paljon. Muutamia harkinnan arvoisia ja hyväksi havaittuja lisätarvikkeet:

-savustuspalat ja purut: eri lihoille omat arominsa, kokeilemalla tutustuu
-tuhkaimuri: puhtaanapito helpottuu huomattavasti!
-pizzakivi: saattaa löytäkin monesta keittiöstä
-valumisastia: epäsuorissa grillauksissa ja slow & low projekteissa on hyvä olla lihojen alla jokin astia, johon rasva valuu. Kertakäyttöinen folioalusta toimii ensihätään, mutta on pidemmän päälle epäekologinen ratkaisu.
-hiilihanko: koukkumainen pää on hyvä apuväline kuuman ritilän nosteluun ja tietenkin hiilien tökkimiseen tarvittaessa, siirsimme oman halpistakkasetin Eggin viereen
-pitkät grillipihdit: unohda muovi
-hyvät patakintaat: kuumimmissa lämpötiloissa pihtikäsi koetuksella, vaikka vain nopeasti kääntäisi
-suojapeite: löytyy Big Green Egg mallistosta, mutta omamme löytyi Tokmannilta. On tarkoitettu tosin pallogrillille, mutta ei kerrota sitä kenellekään.

27. kesäkuuta 2016

Big Green Egg -ostajan opas

Ensiostaja tulee Big Green Eggiä ostaessa vaikeiden valintojen äärelle. Minkä kokoinen? Mitä lisävarusteita? Vastaukset näihin kysymyksiin eivät ainoastaan ratkaise Eggin mahdollisia käyttötarkoituksia, vaan vaikuttavat myös investoinnin suuruuteen.

Sanotaan nyt suoraan, että onhan tuo Egg aika kallis, siis hiiligrilliksi. Kaasugrillithän toki saa nykyään jo jotain maksaakin, sillä eihän viisipolttimoisen rosterihirmun valmistaminenkaan ilmaista ole ja naapurin kateellisen ilmeen hintaa ei voi rahassa mitata, kun sellaisen kasaa terassinkulmaan. Niin näppärä kuin kaasugrilli onkin, puuttuu siitä se joku elävän tulen tuoma fiilis ja tunnelma, joka hiiligrillin mukana tulee. Mutta silti, hiiligrillistäkö joku maksaisi yli tonnin? Eggistä haaveilijan kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole mikään perinteinen pallogrillipömpeli, vaan parhaimmillaan eliniän kestävä grilli, uuni ja savustin yhdistettynä. Kannattaa siis tosissaan pohtia myös, mihin Eggiä aikoo käyttää ja saako siitä kaiken hyödyn irti. Jos suunnittelet grillaavasi lähinnä Kabanossia ja Pirkan esikeitettyä maissia, osta se pallogrilli. Jos sen sijaan kiinnostaa valmistaa kokonaiset broilerit, paistit ja pizzat grillissä, ollaan jo lähempänä Eggin maailmaa. Jos tuohon listaan lisätään vielä savustus ja slow & low -projektit (hitaasti matalassa lämmössä kypsytetty), mene jo kauppaan.

Emme mekään toki suinpäin rynnänneet Egg-ostoksille, vaan pohdimme myös muita vaihtoehtoja. Etsimme ensisijaisesti hyvää savustinta. Jos nyt totta puhutaan, kaikkein mieluiten olisin rakentanut takapihalleni BBQ-pitin ja istuskellut päivät pitkät Cola-tölkki kädessä kohentamassa tulta ja polttamassa pittiini lisää hiillosta. Se olisi kuulemma ollut vähän överi ja avotulesta omakotitaloalueella olisi tullut noottia. Pitmaster-urani saa siis vielä odottaa ja tyydyin tekemään valinnan Weberin Smokey Mountainin ja Big Green Eggin välillä. Parastahan olisi, jos olisi päässyt testaamaan molempia käytännössä, mutta tähän ei nyt mahdollisuutta ollut, joten mutu-tuntumalla päätös lopulta tehtiin. Nämä seikat puolustivat Big Green Eggiä meidän käyttöömme:

-helppokäyttöinen ja simppeli
-monipuolisempi, WSM on selkeästi ensisijaisesti savustin
-lämpötila-asteikko vailla vertaa (400 asteeseen asti)
-parempi lämmöneristyskyky -> tehokkuus ja hyötysuhde käytettyjen hiilien määrään hyvä
-sopivan kokoinen grillausala, WSM alkoi kahdella ritikerroksellaan tuntua hieman suurelta kahden hengen talouteen

Päädyimme siis tuomaan kotiin medium-kokoisen Big Green Eggin. Vaihto largeen voi olla joskus edessä, jos syöjien määrä kasvaa, mutta tällä hetkellä medium on meille kahden hengen talouteen juuri passeli. Jos tarkoituksesi on ruokkia isompi perhe tai kokata muuten usein suuremmalle porukalle, kannattaa suoraan harkita large -kokoista. XL-koko alkaa kolkutella jo parin tonnin hintatasoa, mutta pinta-ala varmasti riittää isompiinkin kokoontumisiin. Isompi grilli toki myös tarkoittaa sitä, että hiiliä kuluu enemmän, joten hankinnassa kannattaa miettiä sitäkin hyötysuhdetta. Mediumia pienempi voisi meillä tuntua jo liiankin pieneltä, enkä missään nimessä pienempään vaihtaisi, vaikka mahdollisuuden saisin. Mini- tai minimax-kokoisen Eggin voisin tosin ottaa pieniin ja nopeisiin projekteihin isomman Eggin rinnalle.

Yhteenvetona voisi siis todeta, että kallis hankinta mutta harvoin saa halvalla hyvää. Hetkeäkään ei ole tullut pohdittua, että kannattiko. Vaikka tulisikin pohdittua, vastaus olisi, että kannatti. Ei kai blogiakaan aloittaisi vempeleestä, johon ei olisi kaikin puolin tyytyväinen.

Lisävarusteista lisää seuraavassa postauksessa!